Siirry sisältöön

Tukea tekoälyn käyttöön, tutkimukseen ja sopimuksiin.

Olemme kumppanisi monimutkaisen EU-lainsäädännön tulkinnassa. Olemme erikoistuneet tekoälyyn, tutkimukseen ja sopimuksiin liittyviin kysymyksiin.

 

Yleisiä haasteita

Paljon vaatimuksia - vähän selkeyttä

Lainsäädäntö on hajautunutta

Lainsäädäntö on EU:n ja Suomen tasolla hyvin laaja - on tekoälysäädös, GDPR, NIS2 ja monia alakohtaisia lakeja.

Käytännön ohjeistus ja selkeät tulkinnat kuitenkin usein puuttuvat. Tämä aiheuttaa monelle organisaatiolle haasteita kokonaisuuden hallitsemiseen ja vaatimusten noudattamiseen.

Koventuvat vaatimukset

Compliancea eli vaatimusten noudattamista edellytetään myös ulkopuolelta.

Valvovat viranomaiset, sijoittajat ja asiakkaat edellyttävät, että lainsäädännön noudattaminen voidaan myös osoittaa. Tämä vaatii huolellista dokumentointia.

Laiminlyöntien seuraukset

Vaatimusten laiminlyönnillä on konkreettisia seurauksia: hankinta peruuntuu, neuvottelut pysähtyvät tai valvova viranomainen määrää sakkoja tai jopa keskeyttää toiminnan. 

Esimerkiksi tekoälysäädöksen rikkomuksista sakot voivat nousta yli 35 miljoonaan.

Palvelumme

Tekoäly

Tukea tekoälyn hallintaan, lainsäädännön noudattamiseen ja tekoälyosaamiseen.

Tutkimus- ja kehitystoiminta

Tukea kliinisiin tutkimuksiin, tietojen toisiokäyttöön ja kehittämisprojekteihin. 

Räätälöidyt toimeksiannot

Tuemme erilaisissa tarpeissa räätälöityjen toimeksiantojen kautta.

Tekoälyn Compliance-paketit

Kiinteähintaiset ratkaisut tekoälyn vastuulliseen käyttöön. Selkeyttä ja selustan turvaavaa dokumentaatiota, nopeasti.

Miksi Regulyn?

Asiakkaamme valitsevat meidät asiantuntemuksen, selkeän viestinnän ja toimialakohtaisen osaamisen ansiosta.

Asiantuntemus

Olemme erikoistuneet tekoälylainsäädäntöön, tutkimukseen ja sopimuksiin. Näin asiakkaat saavat varmasti syvällistä asiantuntemusta käyttöönsä.

Viestintä

Tavoitteenamme on auttaa asiakasta menestymään. Siksi antamamme neuvot ovat ymmärrettäviä ja selkeitä.

Toimialan tuntemus

Pitkän kokemuksen ansiosta ymmärrämme terveydenhuollon, tutkimuksen ja teknologia-alan toimintaa myös käytännössä.

Luotettava kumppani tilanteisiin, joissa sääntely ja innovaatiot kohtaavat

Selkeyttä ja syvällistä asiantuntemusta

Säännösten yksinkertaistaminen edellyttää syvällistä asiantuntemusta, toimialan tuntemusta ja selkeää viestintää.

Katri

Katri Harjuveteläinen

OTM, tohtorikoulutettava

CIPP/E, CIPM, FIP

Katri perusti Regulynin työskenneltyään vuosia tutkimuksen, tietosuojan ja sopimuslainsäädännön risteyskohdassa. Hän on johtanut laajoja tietosuoja- ja tekoälyn compliance-ohjelmia ja kymmenien miljoonien sopimusneuvotteluja.

Katrin syvällinen asiantuntemus, strateginen näkemys ja selkeä viestintä auttavat asiakkaita innovoimaan vastuullisesti ja keskittymään omaan ydintoimintaansa.

Oletko valmis edistämään innovaatioita yhdessä?